Posts filed under: ‘Irkkaus‘
To whatever end
Pahoittelen viime aikoina hidastunutta kirjoittelutahtia. Yöllinen puuhastelumme on kuitenkin viime hetkinä painottunut molempien käsien panostusta vaativiin tehtäviin, enkä puhu nyt irkkaamisesta. Olen itse saanut kiinnitettyä kaiken muun lomassa haalareihini neljä merkkiä, Laura työstää vielä ensimmäistä. Uskon, että Lauran merkit tulevat pysymään paikallaan erittäin hyvin. “Don’t be hasty”, sanoo Puupartakin. Olen ihan samaa mieltä.
Kohta on jännät paikat, kun kirjaa raiskataan ihan huolella. Koska itse olen suunnaton Haldir-fani, en voi raiskauksesta huolimatta olla pitämättä seuraavista tapahtumista. Tai no, loppu on kannaltani toki vähän surkea… En kuitenkaan paljasta tämän enempää, sillä tietooni on tullut kammottava paljastus, jonka mukaan blogiamme seuraa aktiivisesti myös henkilö, joka tähän päivään mennessä ei ole saanut näitä elokuvia katsottua. Ties vaikka tähän saataisiin muutos tulevaisuudessa, en tahdo spoilata liikaa.
Nyt on jännät paikat, jatkan ihkutusta ja ompelua. Viiniäkin on vielä jäljellä.
Add a comment marraskuu 29, 2008
Kohta se alkaa
Kävimme ostoksilla, jaoimme kulut tasavertaisesti puoliksi. Seuraavaksi alamme valmistaa illan ateriaa, eli Jaana kokkailee keittiössä ja Laura irkkaa poikien kanssa omassa huoneessaan kuunnellen musiikkia. Se kuitenkin lupailee kaikkea niin irstasta, että olen mieluummin se nainen, jonka paikka on keittiössä.
Add a comment marraskuu 28, 2008